Lumeen peittynyt
valkea maa
hohtaa valoa
valtaisaa.
Heikot varjot
sen harsollaan peittoaa.
Näkyy lävitse
valkea,
hohtava maa.
Pimeä ilta
tähdet kaukana, korkealla.
Niiden tuike
on kauniina
hangen helmiä vasten.
Pimeässtä pilkistää
monta ystävää,
toivoa antavaa,
viesti lähettäjää.
Ihailen usein talven kauneutta, valon kimallusta hangilla, pimeän tuomaa hiljaisuutta ja rauhaa, tuhansia tähtiä taivaalla. Kuinka kiitollinen olenkaan noista luonnon ihmeistä.
Hiljaisuus ja hiljentyminen antaa meille myös paljon. Siitä muodostui runo "kuuntele".
Kuuntele,
hiljaisuudellakin on ääni.
Kuuntele,
miten lempeä
ja hoivaava se on.
Kuuletko,
tuo ääni rauhoittaa,
se ymmärtää ja tuudittaa?
Kuuntele,
hiljaisuudellakin on ääni.
Kuuntele,
miten se tarkasti kyselee.
Kuuletko,
tuo ääni selvittää,
se haluaa tietää ja ymmärtää?
Kuuntele,
hiljaisuudellakin on ääni.
Kuuntele,
se ohjaa sinut lähelle itseäsi.
Kuuletko,
tuo ääni on tuttu,
se koskettaa lempeästi sisintäsi?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.